Vauvavyöhyketerapia
Vauvan vyöhyketerapia on lempeä ja luonnollinen hoitomuoto, joka pyrkii helpottamaan esim. vatsakipuja, itkuisuutta, levottomuutta, unihäiriöitä ja refluksia. Raskausajan ja synnytyksen jäljiltä myös vauvoilla voi olla kehon jännitys- tai kiputiloja, jota hoitamalla saadaan usein muitakin haasteita läpinäkyviksi ja siten hoidettua. Jo rentoutuksella voi olla paljon positiivisia vaikutuksia vauvan olotilaan. Vyöhyketerapia on myös mainio tapa tutustuttaa vauvaa omaan kehoonsa sekä luoda sidettä vanhemman ja vauvan välille.
Milloin vauvavyöhyketerapiaan?
Kaksiviikkoisesta aina ensimmäisen vuoden korville voi tulla vauvavyöhyketerapiaan. Vauvan voi tuoda hoitoon muuten vain rentoutumaan tai kun epäilee vauvalla olevan esim. vatsavaivoja, kehon kireyksiä tai kun nukkuminen tuntuu olevan vaikeaa.
Milloin ei tulla hoitoon?
Rokotuksesta pitää olla vähintään 2vko ennen hoitoon tulemista. Muita kontraindikaatioita ovat kuume- ja tulehdustilat sekä tietyt sairaudet, mm. neurologiset sairaudet.
Vyöhyketerapeuttisen hoitohetken kulku
Hoitoon kuuluu aina alkuhaastattelu, joten ensimmäiselle käyntikerralle on hyvä varata 60min ja jatkokäynneille 45min. Itse hoito kestää vauvasta riippuen 10-30min. Vauvat ovat vastaanottavaisia hoidolle kun mikään vaiva ei ole päässyt vielä kroonistumaan.
Hoidon ajan vauva on vaippasillaan, joten päälle kannattaa pukea helposti riisuttavat ja puettavat vaatteet. Vauvaa hoidetaan tilannetta lukien turvakaukalossa, lattialla, hoitopöydällä tai vanhemman sylissä. Hoito etenee aina vauvan ehdoilla, ja jos tulee muita tarpeita niin hoito keskeytetään hetkeksi.
Vanhemmille annetaan hoidon päätteeksi kotihoito-ohjeet.
Hoitohinnat
65e/60min (sis. alkuhaastattelu ja kirjalliset kotihoito-ohjeet)
55e/45min
